Hämeenlinnan Tanssi-& Liikuntakeskus
Tanssi- ja kuntotunteja jo vuodesta 1985
PINJA PIIPARINEN
Pinja on kuopiolaissyntyinen tanssinopettaja, joka on toiminut monipuolisesti tanssin kentällä niin opettajana, tanssijana kuin myös koreografina. Hän valmistui tanssinopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta vuonna 2021 pääaineenaan baletti. Hän omaa opetuskokemusta baletin lisäksi jazzista, nykytanssista, kisaryhmistä ja muista oheissisällöistä, esimerkiksi Jumps and turns -tunneista, nykybaletista ja kehonhuollosta. Hämeenlinnan tanssi- ja liikuntakeskuksella Pinja vastaa balettitunneista.
Tyyppinä, persoonana ja hahmona Pinja on kaveriporukoiden äitihahmo, joka rakastaa lautapeli-iltoja ja perhejouluja. Vapaa-ajallaan Pinja tykkää siivoamisesta, ja hän harrastaa keramiikkaa ja uimista. Oppitunneilla Pinjan persoona näkyy erityisesti leppoisuutena. Tunteja värittää myös täydellinen savon murteen kielitaito.
Opettajana Pinjalle on tärkeää anatomisesti turvalliset toistot, yhdenvertainen pedagogiikka ja kannustava oppimisympäristö. Pinja haluaa tanssinopetuksellaan edistää kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaa kehoa kehittäen tuntien positiivista dynamiikkaa ja luoden yhteistä tekemisen meininkiä.
Salimme sijaitsevat osoitteissa Aulangontie 1b, 13210 Hämeenlinna
Vanajantie 10, 13210 Hämeenlinna
Nähdään tunneilla!
Ilmoittautumiset ja kyselyt
ilmoittaudu@catchybeat.fi
Osoite
Aukioloajat
Hämeenlinnan Tanssi-& Liikuntakeskus ©
Kaikki oikeudet pidätetään!
Ylläpito: Nordic Artmedia Oy