OPPILAAN TARINA – RAKASTUIN SHOWTANSSIIN KERTAHEITOLLA!
Aloitin tanssiharrastuksen melkein neljä vuotta sitten syyskuussa 2022 Hämeenlinnan tanssi- ja liikuntakeskuksella. Ensimmäisen kauteni vietin DanceMix- lajin parissa ja opettajanani toimi Noora Virtanen. Nooran tapa opettaa on leikkisä, mutta ammattimainen ja DanceMix- tunneilla oli vastaanottava ja lämmin tunnelma, eikä mikään ollut niin vakavaa. Noora korosti aina tunneilla, että olemme tanssikoulussa ja koulussa onkin tarkoitus opetella asioita, eivätkä virheet haitanneet mitään. Juuri se, että tunneilla ei tarvinnut pelätä epäonnistumisia sai minut ujona 11- vuotiaana lähtemään rohkeasti mukaan ilman painetta ja rohkaisi minua ensimmäisen kevätkauden alkaessa ottamaan DanceMix- tuntien lisäksi Showtanssitunnit! Muistan elävästi ensimmäisen näytökseni ja voin tuntea sen jännityksen edelleen. Muistan myös, kuinka nopeasti jännitys hävisi kehostani, kun pääsin lavalle ja muistan, kuinka onnellinen olo minulla oli esiintyessä. Se oli ikään kuin olisin löytänyt itsestäni ihan uuden puo
14. huhtikuuta 2026
STEPPILAUTA TUO HAASTETTA JA MONIPUOLISUUTTA TREENIISI
Steppilautatreeni on askellusta hyödyntävä kuntoilumuoto, joka on alunperin kehitetty Yhdysvalloissa 1980-luvun lopulla. Tämän treenimuodon kehitti Gin Miller yhteistyössä Reebok- yhtiön kanssa. Miller etsi tapaa kuntouttaa polvivammaansa astumalla korokkeelle ja alas. Tämän tuloksena syntyi step aerobics, jossa hyödynnetään säädettävää steppilautaa hapenottokyvyn ja lihaskunnon treenaamiseen. Treeni tehdään musiikin tahdissa. Lajista tuli 1990- luvulla suosittua. Alunperin laji on ollut koreografinen jumppa mutta ajan kuluessa siitä on kehittynyt erilaisia versioita. Myös monet ammattiurheilijat hyödyntävät nykyään steppilautaa harjoittelussaan. Sen avulla pystyy tekemään mm. erilaisia koordinaatio-, nopeus- ja voimaharjoitteita. Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksella on kaksi pelkästään steppilautatunneiksi luokiteltavaa jumppaa, StepDanceMix alkeet ja StepDancemix jatko. Molempia jumppia ohjaa Noora Virtanen. Tunnin nimi on vaihtunut viime aikoina muutamaankin kertaan, ollen en
31. maaliskuuta 2026
K-POP MEET KOKOSI YHTEEN K-POP FANEJA HÄMEENLINNASSA
Lauantaina 7.3.2026 klo 13.00 starttasi Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksen kautta aikojen ensimmäinen K-Pop Meet. Tapahtuma oli tarkoitettu kaikille K-Pop faneille. Meettiin sai pukeutua teemaan sopivasti ja ottaa mukaan herkkuja, sekä tuoda näytille omia K-Pop fanituotteita! Tapahtuma järjestettiin Vanajantien saleilla ja se oli jättimenestys! Porukkaa saapui paikalle hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua, joten ensimmäinen yhteinen tanssi päästiin aloittamaan jo noin kymmenen minuuttia Meetin alkamisesta. Yhteistanssi oli TWICEN Strategy! Kaikki eivät vielä tähän ensimmäiseen tanssiin osallistuneet, koska osa porukasta halusi tutustua saleihimme ja syödä mukanaan tuomiaan herkkuja. Samalla tutustuttiin muihin faneihin ja vaihdettiin kuulumisia entuudestaan tuttujen kanssa. Strategyn päätyttyä myös tanssijat liittyivät joukkoon ja tässä vaiheessa alettiin tutustumaan porukan tuomiin fanituotteisiin. K-Pop Meetin järjestivät tanssikoulumme K-Pop opettajat Ronja ja Aada, sekä tiet
18. maaliskuuta 2026
MITÄ VARUSTEITA TARVITSET BALETTITUNNEILLE?
Baletti on lajina sääntörikas, perinteinen ja kaikkialla samankaltainen. Baletin varustus ei ole tästä mitenkään poikkeava osa-alue. Tanssitarvikkeita on monenlaisia ja maailmanlaajuisesti se on myös iso bisnes. Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksen baletin harrastajana tarvitset balettitossut, balettisukkahousut, sekä mustan ja valkoisen peruspuvun. Peruspuvut saavat olla oman mielen mukaisen koristeellisia tai perinteisiä, kunhan ovat joko toppimallisia tai t-paitamallisia hihoiltaan. Harrastajilla on puvuissaan esimerkiksi pitsihihoja, mesh-kangasta tai muita koristeita. Käytämme tanssikoulun näytöksissä esiintyessä yhtenäisiä asuja. Peruspukuja vaihtelemme näytösteemojen mukaisesti. Tanssisalissa varustusten säännöt ovat sallivammat. Treeneissä voi käyttää omistamaansa mustaa tai valkoista peruspukua. Halutessaan voi treeniarkeen hommata myös lempivärisen, tai trendikkään peruspuvun! Tanssitunneilla asustusta voi tuunata esimerkiksi säärystimillä, lämppätossuilla, shortseilla,
5. maaliskuuta 2026
OPPILAAN TARINA - UNELMIA KOHTI
Olen harrastanut tanssia 12 vuotta, ja jokaisen niistä Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksella. Näin ollen elän ja hengitän tanssia, enkä osaa kuvitella elämääni ilman sitä. Osittain elän ja hengitän myös Tanssikeskusta. Meillä on vino pino dvd-levyjä näytöksistä, ja rakastan katsoa niitä yhä uudelleen ja uudelleen, enkä vain omia tanssejani, vaan ihan kaikkia. Lisäksi kuuntelen siskoni kokoamaa soittolistaa, jossa on biisejä niin näytöksistä kuin tanssitunneiltakin, ja monet noista tansseista osaamme jo ulkoa. Aloitin tanssimisen 6-vuotiaana esibaletista. Minä ja kaksoseni Venla olimme innostuneet baletista jo aikaisemmin Barbie-elokuvien myötä. Tanssia olen tykännyt aina, minusta oli ihanaa liihotella ympäriinsä prinsessapuvuissa, ja jossain vaiheessa opettelin breikkiliikkeitäkin. Ensimmäiset yhdeksän vuotta opettajani oli ihana Päivi Salomaa, joka avasi minulle oven baletin (ja myöhemmin myös jazzin) ihmeelliseen maailmaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä: kuinka ihanaa oli
23. helmikuuta 2026
K-POP HUUMAA HÄMEENLINNAN TANSSI- JA LIIKUNTAKESKUKSELLA
K-Pop on Etelä-Korealainen musiikki- ja kulttuurityyli. K-Pop on yhdistelmä mm. popia, Hip hopia, R&B-kappaleita ja elektronista musiikkia. K-Pop tunnetaan visuaalisista koreografioistaan, sekä vannoutuneista faneistaan. K-Pop on kehittynyt pitkän ajan kuluessa tämän päivän ilmiöksi, jolle ei loppua näy! Suosittuja K-Pop artisteja ovat esimerkiksi Stray Kids, BTS, Blackpink ja KATSEYE. K-Pop ryhmät jaotellaan pääsääntöisesti joko tyttö- tai poikabändeihin, eli niin kutsuttuihin boy groups ja girl groups. Myös yhdistettyjä mixed groupseja on olemassa. Yhdessä ryhmässä voi olla yli kymmenenkin henkeä. K-Pop bändissä jäsenille on annettu omat roolinsa. Yhtyeessä on ainakin johtaja, päävokalisti, pääräppäri ja päätanssija. Lisäksi bändissä on yleensä maknae (nuorin jäsen). K-Pop kulttuurin suosiosta kertoo kesällä 2025 julkaistu K-Pop Demon Hunters (K-popparit demonien jäljillä), joka nousi Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi elokuvaksi. Hämeenlinnan Tanssi-ja Liikuntakeskuksella K-P
3. helmikuuta 2026
