Olen harrastanut tanssia 12 vuotta, ja jokaisen niistä Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksella. Näin ollen elän ja hengitän tanssia, enkä osaa kuvitella elämääni ilman sitä. Osittain elän ja hengitän myös Tanssikeskusta. Meillä on vino pino dvd-levyjä näytöksistä, ja rakastan katsoa niitä yhä uudelleen ja uudelleen, enkä vain omia tanssejani, vaan ihan kaikkia. Lisäksi kuuntelen siskoni kokoamaa soittolistaa, jossa on biisejä niin näytöksistä kuin tanssitunneiltakin, ja monet noista tansseista osaamme jo ulkoa.

Aloitin tanssimisen 6-vuotiaana esibaletista. Minä ja kaksoseni Venla olimme innostuneet baletista jo aikaisemmin Barbie-elokuvien myötä. Tanssia olen tykännyt aina, minusta oli ihanaa liihotella ympäriinsä prinsessapuvuissa, ja jossain vaiheessa opettelin breikkiliikkeitäkin. Ensimmäiset yhdeksän vuotta opettajani oli ihana Päivi Salomaa, joka avasi minulle oven baletin (ja myöhemmin myös jazzin) ihmeelliseen maailmaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä: kuinka ihanaa oli oppia uusia liikkeitä ja päästä esiintymään oikealle lavalle! Ja tietenkin pukeutua kauniisiin balettipukuihin ja röyhelöhelmoihin. Päivin tapa opettaa oli kannustava ja vaativa juuri oikealla tavalla, koska hän halusi meidän kaikkien onnistuvan ja tekevän parhaamme. Aina kun ajattelen noita ensimmäisten vuosien balettitunteja, tulee mieleeni juuri Päivin iloiset kasvot: Päivi hymyili aina, ja hänen tunneillaan oli lämmin tunnelma. Pienenä en ollut oikeastaan ollenkaan tavoitteellinen tanssin suhteen, se oli vain kiva harrastus. Balettitunneilla kaikki huolet unohtuivat viimeistään plié-sarjan alkaessa, ja siksi olenkin aina tykännyt tankosarjoista, koska ne rauhoittavat tunnin äärelle. Vaikka myöhemmin aloitin myös muita lajeja, on baletti pysynyt aina ykkösenä. Minusta on ihanaa laittautua tunnille, valita kivan värinen balettipuku ja tehdä hiuksiin nuttura. Olen hieman välineurheilija, ja minusta on ihanaa ostella uusia balettipukuja! Eniten baletissa minua viehättää sen sulavuus ja eleganssi. Baletti on parhaimmillaan luonnottoman näköistä, ja juuri siinä piileekin sen viehätys: esimerkiksi kärkitossuilla tanssimisessa. On upeaa saada itsensä mitä vaativimpiin asentoihin ja kyetä toinen toistaan haastavimpiin liikkeisiin! Eikä baletin tanssiminen rajoitu pelkästään saleihin: kotona saatan tehdä grand jéten kun sille löytyy tilaa, kumartua penchéllä tai muuten vain tanssahdella kävelyn sijaan. Myös molemmat siskoni harrastavat tanssia, ja on hauskaa tanssahdella yhdessä.

9-vuotiaana tutustuin uuteen lajiin, kun aloitin jazz-tunnit. Se ei herättänyt minussa yhtä suuria tunteita kuin baletti, mutta jazztossuista tykkäsin, vaikka ne olivatkin vähän jännän muotoiset balettitossuihin verrattuna. Tosin varsinkin silloin ensimmäisenä vuotena uutuudenviehätys oli suuri. Minua naurattaa, kun katson näytöslevyltä itseäni ensimmäisessä jazz-esityksessäni. Naamani on leveässä hymyssä enkä malta pysyä paikallani, olen niin innoissani. Se olikin kiva tanssi, olimme kaloja ja biisinämme oli Hawaiian Rollercoaster Ride. Vuosien mittaan minulle on kehittynyt ns. viha-rakkaussuhde jazziin. Se on kivasti vähän balettia menevämpi laji, mutta klassisena lajina siinä on paljon sääntöjä. Välillä se tuntuu olevan liian lähellä balettia, ja tekisi mieli sujauttaa balettitossut jalkaan ja lopettaa teeskentely. Jokin siinä kuitenkin vetää puoleensa, kun olen kahdeksan vuotta sitä tanssinut.

Päivin lähtiessä vanhempainvapaalle vuonna 2022 saimme uuden opettajan, Pinja Piiparisen. Levveellä savon murteella hauskoja juttuja kertova Piiparinen toi saleihin erilaista tunnelmaa, ja tykästyimme Pinjaan heti. Pinjan tapa opettaa on rento ja oppilaskeskeinen, ja hän haluaa aina varmistaa, että kaikki tehdään turvallisesti ja kehon rajoja kunnioittaen. Pinja kanssa on mukava jäädä juttelemaan tunnin jälkeen, ja hänellä on aina aikaa kuunnella oppilaitaan. Sinä vuonna aloitin Pinjan nykybalettitunnin. Olin haltioissani heti ensimmäisen tunnin jälkeen, ja silloin tiesin, että olin löytänyt itselleni ominaisen tavan tanssia. Siinä yhdistyi baletin turvallinen säännöllisyys ja rakkaat liikkeet sekä nykytanssin ei-niin-säännölliset liikkeet; ilman virtaus,vapaus. Kaksi vuotta myöhemmin aloitin Sini Mäenpään nykytanssitunnit aikaisempien näytöskoreografioiden innoittamana. Nykytanssi on vaikeaa, mutta siinä tulee sellainen tunne, eräänlainen flowtila, jota en missään muussa lajissa saa. Se on sellainen, kun muistaa sarjan hyvin, ja voi vain antautua musiikille. Keho ottaa ohjat eikä hetkeen ole muuta kuin musiikki ja liike, joka virtaa koko kehossa, ja tuntuu kuin voisi täyttää koko salin tanssilla. Se on kuin antautuisi virran vietäväksi. Sini on taitava opettaja ja koreografi, ja pidin paljon noista sunnuntain tanssitunneista.

Tutustuin ensimmäistä kertaa katutanssilajeihin aloittaessani breakdancen Janos Belikin oppilaana. Sekin laji tuntui heti ominaiselta, vaikkakin eri tavalla. Breikissä on tilaa omalle tulkinnalle ja liikkeillä ja omalla keholla leikittelylle. Tämä tuntui varsinkin alussa hieman oudolta: miten niin saan itse päättää, mitä teen käsilläni?! Varsinkin lattialla tehdyt temput olivat lemppareitani. Janos on taitava tanssija ja kun liikkeiden teko meni yli ymmärryksen ja puuskutin lattialla solmussa, oli hienoa katsoa Janoksen taipuvan jos jonkinmoisiin asentoihin ja liikkeisiin. Se kannusti ja inspiroi yrittämään yhä uudelleen. Viime vuonna pääsin kokeilemaan Cinderella Karisukin Showcasea, mikä oli sekoitus show- ja katutansseja, ja pidin siitäkin. Katutanssilajit sopivat hyvin klassisten lajien rinnalle, jotta välillä voi ottaa rennommin, koska en ole niiden suhteen yhtä tavoitteellinen.

Joskus yläkoulussa aloin haaveilemaan tanssinopettajan ammatista. Olin motivoitunut ja ajattelin tanssia ihan koko ajan, ja tanssissa onnistuminen tuntui ihanalta, kun oppi jotain, mikä ei olisi vielä hetki sitten millään onnistunut. Päätin, että haluan jakaa tuota tunnetta, haluan opettaa muitakin tanssimaan yhä paremmin, haluan auttaa heitä onnistumaan. Ja haluan tehdä hienoja koreografioita! Aloin silloin pitämään tanssivälitunteja koulussa, ja sen jälkeenkin olen pitänyt tanssitunteja vähän siellä sun täällä. Viime kesänä Maikki palkkasi minut pitämään kesäkurssia Tanssikeskuksella, ja olin niin iloinen! Koko kevään suunnittelin koreografioita, ja kun kurssi oli jo takanapäin, päätin että minustahan tulee tanssinopettaja. Sitä kohti mennään!

Unelmien eteen täytyy tehdä töitä, jotta ne voi saavuttaa. Jokaisen näiden 13 vuoden aikana tehty työ on saanut minut yhä taitavammaksi tanssijaksi, eikä tuo kehitys lopu koskaan. 13-vuotiaana opettelin tekemään balettinutturoita entistä paremmin ja vietin tuntikausia lukien tanssiaiheisia kirjoja ja katsellen tanssivideoita. 14-vuotiaana aloin venyttelemään oikein olan takaa. Olen luonnostani kankea kuin rautatanko, enkä ennen sitä pystynyt edes istumaan lattialla jalat suorina. Nykyään saan ylispagaatit kaikkiin suuntiin ja selkäni taipuu yhä notkeammalle mutkalle. Kankean luontoni vuoksi minun täytyy pitää tätä taitoa yllä venyttelemällä useampaan kertaan viikossa. Aloin myös tekemään kotitreeniä tanssitreenien ohella, ja siitä on ollut valtavasti apua. Ei riitä, että jalassa on vaan notkeutta, vaan pitää olla myös voimaa, jotta sen saa nostettua ylös ja että jaksaa tanssia pidempiäkin aikoja putkeen. On tärkeää myös pitää huolta omasta jaksamisesta ja ottaa aikaa palautumiselle. Kipeänä tai väsyneenä voi hyvällä omallatunnolla jättää tunnit välistä, ja elämässä täytyy olla tilaa muullekin kuin treenaamiselle.

Nykyään käyn vain kahdella balettitunnilla viikossa, koska lukion abivuoden takia yritän keskittyä enemmän opiskeluun. On ihan kiva keskittyä nyt toistaiseksi enemmän balettiin. Meillä on kiva balettiryhmä, jonka kanssa on aina kivaa treenata. Toki välillä osallistun kursseille tai otan irtotunteja, etenkin Cinderellan tanssibileet ovat olleet hauskoja. Ja Nooran kanssa suunnittelemme kivoja tanssikursseja, hän haluaa tukea minua matkalla kohti tanssinopettajuutta! Käyn lukion 3,5 vuoteen, enkä maltakaan odottaa tuota välivuoden puolikasta, koska silloin voin taas tanssia lisää. Sen jälkeen lähden toivottavasti opiskelemaan tanssinopettajaksi Turkuun tai Kuopioon. Tuntuu oudolta ajatella, että joskus tulee aika, kun en enää ole Tanssikeskuksen oppilas. Haaveenani olisikin tehdä jäähyväissoolo ennen lähtöäni maailmalle. Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskus on antanut minulle vahvat juuret, jotka kannan mukanani aina!


Aino Hirvonen