Lauantaina 7.3.2026 klo 13.00 starttasi Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksen kautta aikojen ensimmäinen K-Pop Meet. Tapahtuma oli tarkoitettu kaikille K-Pop faneille. Meettiin sai pukeutua teemaan sopivasti ja ottaa mukaan herkkuja, sekä tuoda näytille omia K-Pop fanituotteita! Tapahtuma järjestettiin Vanajantien saleilla ja se oli jättimenestys!
Porukkaa saapui paikalle hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua, joten ensimmäinen yhteinen tanssi päästiin aloittamaan jo noin kymmenen minuuttia Meetin alkamisesta. Yhteistanssi oli TWICEN Strategy! Kaikki eivät vielä tähän ensimmäiseen tanssiin osallistuneet, koska osa porukasta halusi tutustua saleihimme ja syödä mukanaan tuomiaan herkkuja. Samalla tutustuttiin muihin faneihin ja vaihdettiin kuulumisia entuudestaan tuttujen kanssa. Strategyn päätyttyä myös tanssijat liittyivät joukkoon ja tässä vaiheessa alettiin tutustumaan porukan tuomiin fanituotteisiin. K-Pop Meetin järjestivät tanssikoulumme K-Pop opettajat Ronja ja Aada, sekä tietysti Noora. Opettajat esittelivät oppilaille tanssikoulumme K-Pop albumeita, joita käytämme opetuksessa. Oppilaat tutkivat albumeita ja niiden mukana tulleita fanituotteita innostuneina ja tunnelma alkoi selvästi rentoutumaan!
Seuraavaksi ohjelmassa oli K-Pop Random Play Dance (RPD). Opettajat ja oppilaat kokoontuivat saliin, jossa soitettiin erilaisia K-Pop kappaleita. Ideana oli, että jos tunnistit soivan kappaleen, sait mennä tanssimaan koreografian salin keskelle ja muut kannustivat kovaan ääneen tanssijoiden ympärille kerääntyneenä. Todella moni uskaltautui tanssimaan porukan keskelle. Rohkeaa porukkaa! Random Play Dancen jälkeen Ronja ohjasi ATEEZIN Adrenalinen, ja tanssijoita oli tällä kertaa jo paljon enemmän. Samaan aikaan viereisessä salissa jotkut innostuivat mätkimään nyrkkeilysäkkiämme! Meillä voi harjoitella K-Popin lisäksi korealaista kamppailulajia, Tae Kwon-Doa. Random Play Dance oli suosittu ohjelmanumero ja sitä tehtiin vielä myöhemmin Meetissä uudelleen. Samoin osallistujat jatkoivat tutustumista toisiinsa ja opettajiin. Myös fanituotteita katseltiin innokkaasti koko tapahtuman ajan!
Hieman ennen tapahtuman loppua pidettiin loppushow, jossa sai vapaasti esiintyä niin halutessaan. Toiset tietenkin kannustivat ja kaikilla vaikutti olevan kivaa. Kaksi ja puoli tuntia meni hujauksessa. Osa ilmoitti aloittavansa K-Pop tunnit Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksella heti seuraavalla viikolla! Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli onnistunut ja sitä toivottiin järjestettäväksi uudelleen. Meillä on tarkoitus saada toinen Meetti pidettyä vielä tämän kevään aikana, kenties se olisi sitten hieman pidempikin! Toivottavasti saadaan sinnekin paljon porukkaa paikalle, myös uusia harrastajia! Odotamme innolla tulevaa Meettiä ja kerromme tapahtuman ajankohdasta tarkemmin lähiaikoina. Kannattaa seurata aktiivisesti meidän nettisivujamme ja somea!
Ja muista, K-Pop tunnit voit aloittaa meillä koska tahansa, tervetuloa!
