VENYTTELE ITSESI PAREMPAAN KUNTOON
Venyttelyn pitäisi kuulua jokaisen kuntoilijan harjoitteluun, ja siitä olisi hyötyä myös heille, joiden liikkuminen rajoittuu arkisten askareiden hoitamiseen. Venyttelyn avulla pyritään ehkäisemään vammojen syntymistä, nopeuttamaan palautumista ja tietenkin parantamaan urheilusuoritusta. Venyttelyn avulla pyritään palauttamaan lihakset lepopituuteen ja vähentämään lihasjännitystä, jolloin koko keho saadaan tuntumaan rennommalta. Venyttelyn avulla lihakset saadaan toimimaan tehokkaammin, niiden liikenopeus ja voimantuotto kasvavat sekä lihasten kimmoisuus säilyy. Venyttelyn avulla liikkuminen helpottuu ja koordinaatio paranee. ( Forsman & Lampinen, 440) Kilpaurheilija venyttelee lähes varmasti osana harjoitteluaan mutta kuntoilija saattaa jättää tekemättä säännölliset venyttelyharjoitukset. Kuntoilijan venyttelyaktiivisuus on monesti kiinni harrastettavan liikunnan luonteesta. Mikäli harrastettava liikunta ei pidä sisällään venyttelyharjoituksia, on syytä tehdä venyttelystä oma harjoitu
10. helmikuuta 2026
TERVEYSLIIKUNTA PARANTAA ELÄMÄNLAATUA
Kehomme tarvitsee monipuolista liikuntaa toimiakseen kunnolla. Ikääntyminen ja vuosien varrella koetut erilaiset tuki- ja liikuntaelinten vammat ja sairaudet heikentävät ihmisen toimintakykyä. Ikääntyessä menetämme lihasmassaa mutta samalla rasvakudoksen määrä monella kasvaa. Kun kehomme paino pysyy samana rasvan lisääntyessä, mutta meillä on lihaksia vähemmän kuljettamaan itseämme paikasta toiseen, tulee liikkumisesta raskaampaa. Tarvitsemme lihasvoimaa arkisissa askareissa, kuten kauppakassien kantamisessa tai vaikkapa lumitöitä tehdessämme. On tärkeää ylläpitää, ja mieluummin kehittää varsinkin alaraajojen ja keskivartalon lihaksistoa, sekä harjoittaa puristusvoimaa käsissämme. Vuosien myötä myös hermo-lihasjärjestelmämme kokee muutoksia. Motorinen kuntomme heikkenee. Reaktiokykymme hidastuu ja heikosta tasapainosta tulee terveysriski! Fyysisellä aktiivisuudella voidaan hidastaa näitäkin ikääntymisen aiheuttamia muutoksia kehossamme. Tuki- ja liikuntaelimistöä, sekä motorista kuntoa
4. helmikuuta 2026
K-POP HUUMAA HÄMEENLINNAN TANSSI- JA LIIKUNTAKESKUKSELLA
K-Pop on Etelä-Korealainen musiikki- ja kulttuurityyli. K-Pop on yhdistelmä mm. popia, Hip hopia, R&B-kappaleita ja elektronista musiikkia. K-Pop tunnetaan visuaalisista koreografioistaan, sekä vannoutuneista faneistaan. K-Pop on kehittynyt pitkän ajan kuluessa tämän päivän ilmiöksi, jolle ei loppua näy! Suosittuja K-Pop artisteja ovat esimerkiksi Stray Kids, BTS, Blackpink ja KATSEYE. K-Pop ryhmät jaotellaan pääsääntöisesti joko tyttö- tai poikabändeihin, eli niin kutsuttuihin boy groups ja girl groups. Myös yhdistettyjä mixed groupseja on olemassa. Yhdessä ryhmässä voi olla yli kymmenenkin henkeä. K-Pop bändissä jäsenille on annettu omat roolinsa. Yhtyeessä on ainakin johtaja, päävokalisti, pääräppäri ja päätanssija. Lisäksi bändissä on yleensä maknae (nuorin jäsen). K-Pop kulttuurin suosiosta kertoo kesällä 2025 julkaistu K-Pop Demon Hunters (K-popparit demonien jäljillä), joka nousi Netflixin kaikkien aikojen katsotuimmaksi elokuvaksi. Hämeenlinnan Tanssi-ja Liikuntakeskuksella K-P
3. helmikuuta 2026
STREETSTYLES ON YHDISTELMÄ KATUTANSSIN ERI TYYLILAJEJA
Katutanssi on saanut alkunsa Yhdysvalloista 1970-luvulla. Se on kehittynyt nimensä mukaisesti pääsääntöisesti kaduilla ja katutanssi on yläkäsite, joka pitää sisällään useita eri tanssityylejä. Suomeen katutanssilajit ovat tulleet 90-luvulla. Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksella Streetstyles- tunneilla opetellaan hip hopia, housea, lockingia, poppingia, sekä freestylea! HIP HOP on syntynyt New Yorkissa nuorison kokoontumisissa soul- ja funk- musiikin siivittämänä. Hip hop kulttuuriin kuuluvat mm. räppi, DJ-musiikki, sekä breakdance. Hip hopissa pyritään erottelemaan eri aikakausien tanssit, old school ja new style. HOUSE on yksi katutanssin tyylisuuntauksista mutta se on kehittynyt klubeilla. House on saanut vaikutteita eri tanssilajeista ja joidenkin tietojen mukaan myös kamppailulajeista. Housessa harjoitellaan monimutkaisia jalkatekniikoita, sekä improvisaatiota. LOCKING tanssi on tullut tutuksi Soul Train- tv ohjelman kautta. Tyylin kehitti 1970-luvulla Don Cambell tanssiryh
3. helmikuuta 2026
ALOITA OMA BALETTIMATKASI HÄMEENLINNAN TANSSI- JA LIIKUNTAKESKUKSELLA
Klassisen baletin historia alkaa jo 1400-luvun Italiasta. Baletti syntyi renessanssin kukoistaessa Italian hoveissa, joissa aatelisto opetteli tanssitaitoja osana perussivistystään. Baletin termistö ja liikkeistö syntyi Ranskan hoveissa, kun laji alkoi saamaan jalansijaa Euroopassa, ja lajille syntyi oma ammattikenttä. Klassisen baletin kehityksessä kirjalliset ja tarkat teokset ovat luoneet baletin pilkuntarkan lajiaineiston. Tarkka, vaativa ja virtuoosimainen lajiaines on taas puolestaan vaatinut systemaattisen, pitkän ja rankan koulutuksen. Baletin ammattikoulutus on edelleen hyvin arvostettu tanssinalan koulutus ympäri maailmaa. 2020-luvulle tultaessa ihmiselämän kehitys on muokannut myös tanssia alana ja lajina. Globalisaatio ja digitalisaatio ovat nopeuttaneet kaiken jatkuvaa muuttumista, ja nykyään tanssilajien kirjo onkin todella suuri, ja monet tanssin lajit ovat kehittyneet, muokkautuneet ja uusia lajeja syntyy koko ajan lisää. Klassinen baletti on kuitenkin säilyttänyt muoto
29. tammikuuta 2026
NYKYTANSSI ON MONIPUOLISTA JA TERVEELLISTÄ LIIKUNTAA
Nykytanssi on kehittynyt modernin tanssin pohjalta ja tänä päivänä se ottaa paljon vaikutteita myös muusta taiteesta ja muista tanssityyleistä. Aikanaan moderni tanssi kehitettiin vastapainoksi klassisen baletin kurinalaisuudelle. Suuressa roolissa oli halu vapauttaa tanssia. Lähtökohtana oli myös kehittää terveellisempi ja luonnollisempi tapa liikkua. Nykytanssi on eri tanssilajien lisäksi ottanut vaikutteita kamppailulajeista. Liikkeitä pyritään tekemään mahdollisimman luonnollisilla liikeradoilla ja voimaa käyttämään mahdollisimman optimaalisella tavalla. Tanssijan omalla luovuudella ja improvisaatiolla on iso merkitys nykytanssissa! Hämeenlinnan Tanssi- ja Liikuntakeskuksella opetetaan tällä hetkellä nykytanssia kahdelle ryhmälle. Lasten ja nuorten (10-14v) nykytanssitunnit pidetään maanantaisin Vanajantien salilla ja Aikuisten nykytanssi-ryhmä (15v+) kokoontuu torstaisin Makasiinilla. Kumpaankin ryhmään mahtuu uusia harrastajia! Lasten ja nuorten nykytanssia opettaa Iiris Peuranie
18. tammikuuta 2026
